Haaveilen vehreästä parvekepuutarhasta, joka pursuaa kaikkea herkullista. Peukaloni ei kuitenkaan ole kovinkaan vihreä, joten tyydyn vähän vähempään ja istutusruukuissa kurkotteleekin yrttien pieniä alkuja. Edellisestä kerrasta on useampi vuosi aikaa, ja silloin ruohosipulit heittivät henkensä hyvin nopeasti. Oregano ja timjami sen sijaan kukoistivat oikein mainiosti. Niinpä luotin näihin kahteen sitkeään yrttiin tälläkin kertaa. Sinnikkyys kuulemma aina palkitaan, joten päätin toisen kerran yrittää ruohosipulin kasvattamista. Lisäksi kaupasta tarttui mukaan pienilehtistä basilikaa.
Tässä kuvassa taimet ovat neljä päivää vanhoja. Tälläkään kertaa kaikki ei mennyt kuin Strömsössä: lueskelin kyllä siemenpussien ohjeet hyvin, mutta päätin kuitenkin ripotella joitain siemeniä, varmuuden vuoksi, hiukan reilulla kädellä (lue: koko pussi viiteen ruukkuun). Katsotaan kuinka Emännän yrttiviljelyn tällä kertaa käy.
Huomatkaa näppärät, kosteutta kestävät merkkikyltit :D

Hei hauska idea nuo lusikat! :D
VastaaPoistaJa kiva, että yrtit ovat hengissäkin vielä, toivottavasti jatkossakin. :)
Jep, yrtit ovat vielä hengissä. Tosin toinen kissoista kävi vähän maistelemassa basilikaa, kun ruukut jäivät hetkeksi vartioimatta. Eri tarina on sitten "mitä tapahtui retiiseille?" Siitäpä voisinkin tehdä oman postauksen. :D
VastaaPoistaP.S. Onnea ensimmäiselle kommentoijalle :)